Ruskaretki Muonion maisemiin

Kuvat ja teksti: Tarmo Sotikov
Reino Turunen järjesteli 2013 syyskuun alussa Ruskaretken Muonion maisemiin. Mukana oli monta kuvaajaa Pohjois-Karjalasta ja Joensuun kameraseurastakin. Tutustuimme Muonion ympäristön parhaisiin kuvauspaikkoihin Kutunivaan, Pallasjärveen ja Pallastunturiin, Äkässaivoon, Äkäslinkkaan, Keimiönniemen kalatupiin ja vierailimme myös Kilpisjärvellä sekä Helligskogenin putouksilla.
Iltaisin katselimme päivän aikaansaannoksia ja hiukan ”koulutimme toisiamme”. Välillä saunoimme milloin sähkölämmitteisessä milloin savusaunassa.
Majoittuneena olimme Utkujärven kämpällä, valmiilla ylläpidolla – oli helppoa kun taidokas emäntä laitteli aamupalat ja kahdesti päivässä lämpimät ruuat. Eväätkin saimme tarvittaessa mukaan, jos osa meistä lähti kuvauspaikoille jo ennen kukon laulua 🙂
Viimeisenä iltana kokoonnuimme juhlistamaan Rennen uraauurtavaa työtä niin kuvaajana kuin reissun järjestelijänä. Mukavaa oli – kiitos Reinolle. Milloin lähdetään uudestaan? 🙂