Retki Outokummun vanhalle kaivokselle 17.3.2018
Kirjoittaja Mikko Honkonen, kuvat Mikko Honkonen ja Pekka Väätänen
Oli lauantai, kirpeä pakkassää ja aurinko pilkisteli jo horisontin yläpuolella kun kerholaisia kokoontui ennakkoon sovitusti Pötkän parkkipaikalle. Tarkoituksena oli suunnata Outokumpuun vanhalle kaivokselle kuvausreissulle. Paikalle saapuikin kymmenen innokasta ja kohteesta kiinnostunutta kerholaista. Osalle matkaan lähtijöistä kaivokseen tutustuminen olisikin ensimmäinen kerta. Kerholaisia oli tiedotettu retken järjestelyistä mm. kuukausitapaamisissa ja tietoa oli ollut myös facebookissa.
Kohteen esittelijäksi ja järjestelyistä vastaavaksi oli ilmoittautunut kerhon aktiivinen jäsen Pekka Väätänen. Outokummussa retkeläisiä oli vastassa jo hieman kylmettyneenäkin retkenjohtaja Pekka. Hän oli pitänyt meille parkkipaikkoja varattuna, että kaukaa tulevat taiteilijat varmasti saavat ajoneuvot parkkiin hyville paikoille. Eipä muuta kuin reput olalle ja kaivokselle innokkaina tutustumaan ja kuvailemaan sen ihmeellisyyksiä.
Ovella sitten luettiin ohjeita, miten hälyt poistetaan, ennen kuin rynnätään sisälle. Pekka kaivoi avaimet ja sitten koodi paneeliin. Jokin mieto piippaus sisältä kuului, mutta eteenpäin vaan. Sittenpä alkoikin kuulumaan ihan kunnolla, ei se ollutkaan mitään piippausta enää. Mutta eipä hätää, kun Pekka oli opiskellut asiat jo etukäteen. Pian olikin Pekalla sormet koskettimilla ja sireeni vaikeni lopullisesti. Saattoi ensi kosketukset koodia laitettaessa olla kylmettymisestä johtuvaa.
Aika hämärää oli käytävällä ja joku kerkesi jo ihmettelemään miten kuvaus onnistunee näissä olosuhteissa. Retkenjohtaja taikoi meille valoja käytäville ja seinille riittävästi, että kuvaajat pääsivät toimeen. Kuvattavaa riittikin jokaiselle. Oli kaivoksella käytettyä kalustoa, työkaluja, kiskoja ja seinillä mitä erilaisempia, hienoja kuvioita ja värejä. Aika vierähti todella nopeasti ja retkenjohtajan pitikin välillä hoputtaa porukkaa eteenpäin.
Kuvatessa ja katsellessa alkoi jo tuntua siltä, että eväitäkin voisi nautiskella. Ulkokautta taas samalle ovelle, josta olimme kaivokseen aikaisemmin menneet. Kumma kyllä, sama tapaus jälleen eli pientä piippausta ja sitten vähän isompaa. Eipä sen kummempaa kuin rutiinilla uusi kuittaus ja sisälle eväiden kimppuun. Sisältä löytyi nuotiopaikkakin, ihan viimeisen päälle hieno ja puut valmiiksi aseteltuna.
Kuivat puut syttyivät hyvin ja pian liekit kohosivat jo korkealle. Vähän savua pukkasi sisälle, mutta päätelmä oli, että kylmät hormit ei heti vedä kunnolla. Seinällä sähkötaulusta sai huippuimurin päälle, mutta savua tulikin enemmän sisälle kuin mitä imurin piti työntää hormiin. Imurin sammutuksen jälkeen savuutus tasaantui, oli aika alkaa makkaranpaistoon.
Aikaisemmin oli jo pari kertaa saatu kuulla piippauksia. Ei kaksi ilman kolmatta, palohälyttimen vuoro oli ilmaista toimintakuntonsa. Otti ilmeisesti nokkiinsa nuotiopaikalta tulevasta savusta. Aika ilkeä ääni siitä pienestä vekottimesta lähtee. Tarkemmin katsoessa huomattiin, että hälyttimestä lähtee johto jonnekin. Mahdolliseti hälytys menee eteenpäin, ehkä hälytyskeskukseen. Puhelin esille ja soitto hätäkeskukseen ilmoituksena, että kaikki kunnossa, vähän savun muodostumista vain. Eipä ollut kaivoksen sisällä kenttää puhelimissa. Maarit reippaana kipaisi ulos ja sai yhteyden hälytyskeskukseen sekä lisäksi ohjeita jatkotoimille. Yhtä yllättäen kuin oli alkanutkin, palohälytin lopetti piippauksen ja tilalle tuli hiljaisuus, mikä on tämä hiljaisuus ihmeteltiin. Ei tainnut kenelläkään tallentua kameran muistikortille kuvaa tuosta pienestä ilkeä-äänisestä laitteesta.
Kun eväät oli nautittu ja tarinat suurin piirtein kerrottu, lähdettiin vielä käymään tornissa. Matkalla ylös torniin kuvailtiin huurteisia rakenteita ja muita kiinnostavia kohteita. Tornissa yritettiin paikallistaa Joensuun kohteita, mutta ilma oli pilvistynyt ja oliko vielä savua silmissä, ei tuttuja kohteita oikein löytynyt.
Kuvausretki Outokumpuun oli tosi antoisa ja hauska. Pekka oli valmistellut kierroksen huolella ja huomasi, että hän on paneutunut asiaan. Taitaa olla niin, että edellisen yön unet olivat jääneet vähemmälle päivän ohjelmaa miettiessä. Suuret kiitokset Pekalle järjestelyistä, tällaisia retkiä pitäisi järjestää enemmän. Yhteisillä retkillä jäsenet pääsevät tutustumaan toisiinsa ja samalla myös opitaan toisiltamme uusia asioita.
Kiitokset myös kaikille mukana olleille. Retken aikana juteltiin niitä näitä, vitsailtiin ja puhuttiin ihan oikeaakin asiaa. Mm. kaivosalueen historiasta, alueen rakennuksista ja työläisistä saatiin kuulla reissun aikana. Jäi sellainen tunne, että jos en olisi päässyt kuvausretkelle mukaan, harmittaisi todella paljon, ainakin koko loppuvuoden.