Lauantaikävelyt 2023, kuvia ja tarinaa

Vaihteleva joukko Joensuun kameraseuralaisia on muutaman vuoden ajan kokoontunut kerran kuukaudessa viettämään yhteistä aikaa lauantaikävelyn merkeissä. Tapahtuman ajatuksena oli alun perin luoda toiminta, jossa kameraseuralaiset voisivat vaihtaa mielipiteitään valokuvauksesta leppoisissa merkeissä. Yhdessäoloon liittyisi tietysti myös valokuvaamista.

Kävelyiden suunnittelusta on vastannut kahden hengen työryhmä. Kohteet on mietitty yleensä puoleksi vuodeksi kerrallaan. Niiden valinnassa pyritään monipuolisuuteen. Mukana on ollut niin luontokohteita kuin myös kaupunkimiljöitä. Toisinaan on myös harjoiteltu yhdessä kuvausmenetelmiä, esimerkiksi pimeäkuvausta.

Suurin osa kohteista on ollut Joensuun kaupungin keskustassa tai sen läheisyydessä. Liikumme kimppakyydeillä jos kohde ei ole kävelymatkan päässä. Nuotiopaikka on ollut yhtenä kriteerinä kohteen valinnassa, mikäli se vain on ollut mahdollista. Evästauon aikana on hyvä hetki keskustella syvällisesti valokuvauksesta.

Uusin ajatus on käydä lauantaikävelyn merkeissä tutustumassa valokuvanäyttelyihin. Ensimmäinen tällainen retki tehtiin Kuopion museoon tutustumaan Wildlife Photographer of the Year -näyttelyyn.

27.1.2023 Kalmoniemi

Kokoonnuimme illan jo pimentyessä muutaman kilometrin päässä Joensuun torilta olevalle, lähes erämaiselle Kalmoniemelle. Valokuvasimme pimeässä ja istuskelimme nuotion loisteessa.

18.2.2023 Heinävaara

Heinävaara on 23 kilometrin päässä Joensuun keskustasta. Kuvasimme komeita vaaramaisemia ja vanhaa kylämiljöötä pirteässä pakkasessa. Kyläyhdistys juhlisti retkeämme kylän laavulla.

19.3.2023 Joensuun asemanseutu

Ajoitimme kuvaushetken etelän junan saapumiseen. Mahtoivat matkalaiset ihmetellä moista suosiota. Asemanseudun vanhat tiilirakennukset ja puinen vanha asema ikuistettiin monelle muistikortille. Lopuksi puntaroitiin retken antia kahvikupposten ääressä.

22.4.2023 Joensuun keskustan puukorttelit

Tällä lauantaikävelyllä valokuvasimme vanhoja puurakennuksia niin ulkoa kuin sisältäkin. Saimme esimerkiksi kuvata erilaisia asetelmia vanhassa tiilirakennuksessa olevassa sisustusliikkeessä. Loppupalaveri pidettiin kauppaneuvoksen kahvilassa.

18.5.2023 Möhkö

Seuran kevätretkellä suuntasimme rajanpinnassa olevaan Ilomantsin Möhköön. Kylä on kuuluista vanhasta rautaruukistaan ja sahastaan. Tutustuimme upeaan Möhkön ruukin museoon, jossa on tietoa niin kylän teollisesta menneisyydestä kuin sota-ajastakin. Eväät söimme Öykkösen vaaran sotahistoriallisella alueella.

3.6.2023 Utranharju

Kesäkävely osoittautui suosituksi, sillä kuljimme isolla joukolla Utranharjun vaihtelevissa maastoissa. Muistikorteille tallentui tällä kertaa esimerkiksi vanhaa metsää, kalliokieloja ja valtavan hiekkakuopan kuvauksellisia muotoja. Kahvit juotiin näköalalaavulla.

23.9.2023 Kontiolahden satama
14.10.2023 Puronsuun alue Rantakylässä

Puronsuun alue on rakentamaton luontoparatiisi Rantakylän kaupunginosan kupeessa. Aluetta halkoo luonnontilainen puro ja se rajoittuu Pielisjokeen. Syksyn ruska oli parhaimmillaan. Puronsuun valokuvaaminen on juuri nyt ajankohtaista, sillä sitä uhkaa rakentaminen.