Kameraseurojen liiton teemanäyttelykutsu

Tervehdys Pieksämäeltä!
Vaikka kesä on vielä parhaimmillaan, on täällä Pieksämäellä käännetty katseet jo syksyyn ja tulevaan teemanäyttelyviikonloppuun marraskuussa.
Pieksämäen Kamerat ry kutsuukin kaikkia SKsL:n jäsenseuroja osallistumaan vuoden 2018 teemanäyttelyyn ”Aito”, ja lähettämään mahdollisimman runsaslukuisesti kuviaan tarjolle näyttelyyn.
Kuvien lähetysaika on 1.8.2018 – 31.8.2018 ja erityisesti toivomme kuvia seurojen nuorisojäseniltä. Tähän kannustaa myös SKsL , maksamalla jokaisesta seurasta kymmenen nuorten sarjoihin lähetetyn kuvan osallistumismaksun.
Kutsumme myös kaikkien seurojen jäseniä viettämään mukavaa näyttelyn avajaisviikonloppua 17.-18.11. Pieksämäelle. Viikonlopun ohjelmassa on avajaisten lisäksi seurojen nuorisotoiminnan seminaari ja perinteisesti mukavaa yhdessäoloa illallisen merkeissä. Sunnuntai aamupäivän vieraaksi, ennen liiton syyskokousta, olemme saaneet luontokuvaaja, luontokuvauspalveluyrittäjä, Olympus-visionääri Jari Peltomäen, joten kannattaa varata kalenteriin koko viikonloppu ja viettää se valokuvan merkeissä luonnonkauniilla Pieksämäellä.
Teemanäyttelyn infopaketti löytyy liiton sivuilta täältä 
Ja SKsL:n vuosi- ja teemanäyttelysäännöt täältä
Toivottavasti ennätätte välittämään tämän viestin seurojenne jäsenille, vielä on aikaa kuvatakin ”Aetoja asijoeta”
Kesäterveisin
Pieksämäen Kamerat ry

Seppo Hynninen