FotoMaraton

Mikä on FotoMaraton?


FotoMaratonin ideana on aktivoida jäseniä kuvaamaan pitkin vuotta tiettyihin aiheisiin sopivia kuvia – aiheet määrää hallitus kunkin kisakauden alussa ja tiedottaa jäsenille.
Kukin jäsen voi kisakauden aikana ottaa määrättyihin aiheisiin sopivia kuvia, kun kyseisiin aiheisiin liittyviä tilanteita tulee vastaan – tai voihan sen tilanteen itsekin järjestää. FotoMaraton kuvien jättöaika on loppuvuodesta, tästä tiedotetaan myöhemmin.

Huomautettakoon, että (kuten yleisissä säännöissä mainitaan) mikäli tuomari/tuomarit eivät keksi miten kuva liittyy aiheeseen, kuva karsiutuu arvostelusta. Kannattaa siis noudattaa aihetta, toki kukin oman näkemyksensä mukaan esim. seuraavasti: jos aiheena on ”valkea”, joku ottaa kuvan lumesta, toinen valkopukuisesta ihmisestä, kolmas mustavalkean kuvan tulesta siten, että tuli on ”valkoista” (= valkea). Joku kaivelee arkistoista aiheeseen sopivat kuvat. Jos taas kuvassa ei edes esiinny valkeaa, kuva hylätään. Samoin, jos aiheena olisi makrokuva ja joku lähettäisi kilpailuun maisemakuvan, se hylätään.

”Kisaelvytys”vuonna 2023 startataan FotoMaraton typistetysti – vain 6 määrättyä aihetta, onhan vuottakin jäljellä enää reilut puolet. Jatkossa aiheita on 12 kpl. Kuvaaja voi osallistua kisaa yhdellä kuvalla per aihe eli yhdellä kuvasarjalla, joka kattaa kaikki aiheet. Kaikkiin aiheisiin ei ole pakko jättää kuvaa, kuvaaja voi valita mieluiset aiheet, toki tällöin aihe, johon kuvaa ei ole jätetty, saa nolla pistettä.

Vuoden 2023 FotoMaratonin aiheet ovat:

rytmi, lehdet/lehti, mustavalkea (aihe vapaa), arkkitehtuuria, heijastus ja minimalismia.

Arviointi

Kunkin aiheen kuvat pisteytetään erikseen siten, että voittajakuva saa pisteitä yhtä monta kuin on kyseiseen aiheeseen osallistuneiden kuvien kappalemäärä, toiseksi sijoittunut kuva saa pisteen vähemmän jne. Esim. jos kisakuvia aiheessa 1 on 5 kpl, saa voittajakuva 5 p, toiseksi sijoittunut 4 p, kolmanneksi 3 p jne. Poisjätetty aihekuva saa nolla pistettä.

Kaikista aiheista saadut kuvapisteet per kuvaaja lasketaan yhteen. Eniten pisteitä kerännyt kuvaaja voittaa FotoMaratonin, toiseksi sijoittuu toiseksi eniten pisteitä saanut jne.
Tulosjulkistustilanteessa kolme parasta kuvaajaa kertoo kukin kommentit muutaman kisaan osallistuneen kuvan taustasta ja kuvaustilanteesta sekä haasteista.