FotoMaraton

Vuoden 2023 FotoMaratonin tulokset.

Mikä on FotoMaraton?

FotoMaratonin ideana on aktivoida jäseniä kuvaamaan pitkin vuotta määrättyihin aiheisiin (10 kpl) sopivia kuvia – aiheet määrää hallitus kunkin kisakauden alussa ja tiedottaa jäsenille.

Kuvaaja voi osallistua kisaan yhdellä kuvalla/aihe. Kaikkiin aiheisiin ei ole pakko jättää kuvaa vaan kuvaaja voi valita mieluisat aiheet. Tällöin aihe, johon kuvaa ei ole jätetty, saa nolla pistettä.

FotoMaraton kuvien jättöaika on loppuvuodesta.

Arviointi

Kunkin aiheen kuvat pisteytetään seuraavasti:

Voittajakuva saa kyseiseen aiheeseen osallistuneiden kuvien kappalemäärän verran pisteitä, toiseksi sijoittunut kuva saa pisteen vähemmän jne.

Jos esimerkiksi aiheeseen 1 on saapunut viisi kuvaa, saa voittajakuva 5 p, toiseksi sijoittunut 4 p, kolmanneksi 3 p jne. Poisjätetty aihekuva saa nolla pistettä.

Kaikista aiheista saadut pisteet/kuvaaja lasketaan yhteen. Eniten pisteitä kerännyt kuvaaja voittaa FotoMaratonin.

Tulosjulkistuksessa kolmea parasta kuvaajaa pyydetään kertomaan valitsemiensa kuvien taustoista, kuvaustilanteesta sekä haasteista joita mahdollisesti on kuvaa ottaessaan kohdannut.