Votomaraton 2012

Nyt otetaan taas kuvaajista mittaa . Ei tällainen kisa sovellu heikkohermoisille . Vain todellista turnauskestävyyttä omaava kuvaaja pääsee hiplaamaan komeaa pääpalkintoa ja pystin mukana tulevaa maallista hyvää ! Eipä himmeämmille mitaleille sijoittuneitakaan yleensä ole moitiskeltu ; sadasosistahan tämä on usein kiinni kuin Juha Miedon hiihdoissa takavuosina . Tähän , valokuvauksen kuninkuuslajiin , eivät vain kaikki uskalla osallistua. Pelko on kuitenkin turhaa. Joskus hiukan kokematonkin kuvaaja kuviensa tuoreudella ja erilaisuudella putsaa pöydän ! Helpolla tätä ei kuitenkaan voiteta . Kuvien arvostelijakin / arvostelijat ovat aina ulkopuolisia ja puolueettomia. Edes kuvaajan nimeä ei saa näkyä missään ; vain kuvaajan nimimerkki on ainoa tieto joka kuvan ja aihenumeron / aiheen lisäksi saa raapustaa kuvan taustapuolelle.

Kuvat saa kuvata pitkin vuotta 2012. Kuvat tulee toimittaa Heliokselle ( Koskikadulla Joensuussa ) viimeistään pe. 30. 11 2012 . Kuvissa tai kuvakuorissa ei saa näkyä lähettäjän nimeä , vain nimimerkki. Sisälle voi suljettuun kuoreen laittaa sitten oikean nimensä ( ei pakko , voi tunnustaa kuvat omakseen palkintojen jakotilaisuudessakin ) . Kilpailukuvien tulee olla max. noin A5 – kokoa eli noin 13 x 20 sm. – 15 x 21 sm. tai jotain niillä main. Kuvan sisältöä kuvien arvioija/t tuijottaa eikä millejä ! Nyt siis ” hanaa ” ja rohkeasti kuvaamaan seuraavia aiheita :
1.Kiero
2.Tunnelma
3.Voittaja-ainesta
4.Taito
5.Kesä tulee , ihanaa
6.Joko taas
7.Vuoden turhakkeeni ( tyhmin hankintani )
8.Tilitys
9.Ihmevekotin
10.Kuvita mielirunosi / aforismisi yhdellä kuvalla . Kirjoita kuvan taustaan ( aihenumeron ja nimimerkkisi lisäksi ) myös se sitaatti , jota kuvasi ilmentää .