Esittelyssä Jorma Silkelä

Jorma Silkeä

Siis; ikää (vuonna 2015) on jo 58v, muutama vuosi ja pääsee eläkkeelle kuvaamaan. Kuten jo nimimerkkikin kertoo metsissähän sitä töitä tehdään metsäfirman leivissä vielä. Kamera on mukana autossa aina ja kannan myös metsässä repussa tai takin alla. Poikkean joskus työreitiltä ja kurvailen hyvälle kuvauspaikalle. (elkää kertoko työnantajalle) Kuvat ovat ammattiin liittyviä tai maisemakuvia. Pidän myös henkilökuvauksesta.

Vaimon kanssa kahdestaan asutaan ok talossa ja kun vaimolla on harrastuksena nuo kukat ja puutarhanhoito, niin kun on kunnon valo menen puutarhaan kuvaamaan ”vastavaloon”.

Olen kuvannut ja harrastanut kuvausta nuoruudesta asti. Kameraseurassa olen ollut jäsenenä kymmeniä vuosia ja joitakin vuosia puheenjohtajana ja muissa tehtävissä. Olen nähnyt sen harrastuksen muuttumisen mustavalkoisten kuvien kehittämisestä digiaikaan. Diakuvauksessa piti rajausten olla kerralla kohdillaan, nykyisin tulee kyllä varmisteltua usealla ruudulla. Canonin kalustolla kuvaan.

Siinä jotakin, terveisin Jorma S

Katso Jorman kuva-albumi Votovoorumissa

Lisää Jorman kuvia löydät www.kelo.kuvat.fi